Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterin noviisiin kehitys, osa 12: Jess!

Maanantai. Tiina ja Tuomokin palasivat viikon tauolta. Hioimme neljää ensimmäistä kohtausta ja illan päätteeksi vedimme yhteen pötköön kaiken tänään harjoitellun. Ohjaaja Kaitsu kiteytti tuntonsa ennen kotiin lähtöä. Jess, se on siinä!

 

Alku on nyt paketissa. Tiedämme suunnat, joista tulemme näyttämölle ja tiedämme, missä asetelmissa ihmiset ovat missäkin tilanteessa toisiinsa nähden. Tiedämme jopa sen, että Tiinan ja Tuomon autoilu- ja eksymiskohtauksessa on oikea auto. Tähän asti autoa on mallannut ratti ja näyttelijöiden suusta lähtevä pärinä, mutta noin se toimii: ajetaan oikealla autolla katsomon viereen ja tehdään sitten, mitä siinä pitää tehdä. Sekin, mitä siinä pitää tehdä, asettui tänään kohdalleen ja sitä oli kiva paitsi tehdä myös katsoa.

 

Johannalla oli viikonloppuna tyttären lakkiaiset Tampereella, josta hän palasi yöllä ajeltuaan sitä ennen kolmen lapsen, kahden koiran ja kolmen sellon kanssa läpi Suomen. Harjoitusten alussa se näkyi: kollegan kasvoista näkyi väsymys ja ajatukset taisivat olla vielä jossain muualla kuin Roukalahdessa. Kun Kaitsu oli päättänyt, että oikea auto siinä pitää olla, ja kun hän oli ohjeistanut, miten Tiina oikein ihmettelevät repliikkinsä heittää, Johanna kasvoille ilmestyi nauru ja pikkutyytömäinen hypähdys kohti autoa kertoi, että jess, nyt alkaa irrota.

 

Oma tavoitteeni lllalle oli, että vedän osuuteni ilman plaria, ja ilman papereita minä sen vedin. Viikon kypsyttelytauko tehosi ja alan sisäistää tarinan ja Tuomon hahmon. Toki ohjaajalla on minulle yhä asiaa. Tänään opin, että alun riitelykohdassa, missä minulla on kolme repliikkiä, saan kyllä raivota ne kaksi jälkimmäistä niin kuin raivoan, mutta ensimmäisessä pitää suu jättää auki. Kiinni napsauttaminen kun kuulemma olisi merkki ehdottomuudesta, jota jättämisestään juuri kuullut mies ei vielä ensijärkytyksessään tunne.

 

Muu porukka oli urakoinut eilisten harjoitusten jälkeen maalaustalkoissa, mikä olikin hyvä, sillä tänään Suomen kesä vilautti ensimmistä kertaa oikeita kasvojaan. Tänään ei olisi voinut maalata, pieni sadekuuro kun ajoi hetkeksi harjoittelemaan sisälle. Onneksi pisarointi loppui tällä kertaa lyhyeen ja saimme palata ulos. Lavastus oli viime viikon ja viikonlopun aikana täydentynyt, ja niin Perniö kuin Liperikin alkavat olla jo varsin valmiit.

 

Ensi-illan lähestyessä teatteri alkaa tulla uniin. Huvitti, kun heräsin sunnuntaiaamuun painajaisesta. Olin menossa teatterin, jostain syystä virolaisen, lavalle ja tajusin, että olin unohtanut totaalisesti vuorosanani ja kaikki suuttuivat minulle. Kun kerroin unesta Facebookissa, sain ammattinäyttelijöitä tunnustusta. Tero Sarkkinen, Arto Heikkilä ja Anneli Mahlamäki toivottelivat tervetulleeksi alalle ja totesivat, että tuo uni todistaa, että kollegoja ollaan. Noita unia kuulemma näkevät kaikki näyttelijät.

 

Huomenna sitten jatketaaan ensimmäisen näytöksen harjoittelemista kuuden kohtauksen verran ja keskiviikkona onkin ensimmäisen näytöksen läpimeno. Ensimmäiseen vetoon yleisön edessä on tänään aikaa tasan kaksi viikkoa ja ensi-iltaan 20 vuorokautta.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 13: Unton yllä...
Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 11: Hyvää teke...
 

Bloggarit

Aimo Salonen
98 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
89 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä