Taivastelua

Sopivasti terää ja huumoria. Tavallisten ihmisten arkea ja heikomman ihmisen osaa peilaten. Blogia kirjoittaa viisi Joensuun ev.lut. seurakuntien työntekijää:

Diakoni Saila Musikka: Ei nöyrä, ei köyhä, ei naimaton.
”Edellinen lausahdus viittaa siihen millainen diakoniatyöntekijän tuli olla ennen vanhaan. Työssäkäyvänä ihmisenä en voi sanoa olevani näistä kolmesta edes köyhä. Kirjoituksissani peilaan yhteiskunnallisia ilmiöitä. Ihmisarvo ja heikoimman osa ovat sydäntäni lähellä.”

Perheneuvoja Paavo Kerkkänen: Kiihkeitä suhteita ja kylmiä suihkuja.
”Kirjoitan pilke silmäkulmassa parisuhteesta ja ihmisyydestä. Olen kiinnostunut erityisesti tuoreesta aihepiiriin liittyvästä tutkimustiedosta, jota tarjoilen blogissa sopivasti pureksittuina annoksina.”

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellmann: Rosoa ja ruostetta.
”Naputusta arjesta ja ikuisuuden ikävästä sekä huokauksia elämästä kehitysvammaistyön pastorin äänellä.”

Sairaalapastori Ilkka Raittila: "Terve! sano sairas".
”Kirjoitan ihmisten sekä yhteiskunnan terveydestä ja sairaudesta. Kirjoitusteni sävystä kertoo jotakin se, että nimeni taipuu Ilkka Ilkempi Ilkein. Toisaalta Ilkka-nimi kuvaa myös suomalaista oikeudenmukaisuuden tahtoa. ”

Nuorisotyönohjaaja Jenna Johansson: Liian vanha nuoreksi, mutta liian nuori aikuiseksi.
"Kurkistamassa nuorten maailmaan, nuorten ehdoilla. Kaupunkilaistyttö, joka ihmettelee työnsä kautta pitäjän porinaa ja nuorison neppailua."

Helppo on haukkua, hankalampi purra

Tunnethan sen näytelmien hassun hahmon: tumma huivi päässä, rönttöset jalassa ja musta mekko asiaankuuluvan esiliinan suojassa. Ääni kuulostaa hiukan kimittävältä, puhuessaan hahmo kallistuu eteenpäin ja vinoon aivan kuin sinua mittaillen. Kaikki, mikä on aiheuttanut toiselle ihmiselle vaikeutta, on kertomisen arvoista. Juttuun lisätään hieman mielikuvituksen tuomaa lisää ikään kuin suolaksi. Ja mitä mehevämpi juoru, sen kovempi on kinttujen vauhti. Hahmo löytyy kaikista kotimaisista elokuvista, varsinkin niistä vanhemmista.


Kun hahmon tunnistaa, tietää jo suhtautua varauksellisesti kuultaviin juttuihin. Ei se välttämättä ollutkaan  piika joka oli kantavana, se olikin emäntä. Tai hieho. Tai ei kukaan eikä mikään, olipahan vain hyvin syöneen näköinen.


Mutta mistäpä minä erotan tämän päivän juoruakan tai – ukon? Mikä ero on tiedottamisella ja juoruamisella? Tiedotus, tiedottaminen, viestin välittäminen on välttämätöntä tänään ja sitä se on ollut aina. Kuulumisten kysyminen ja kertominen myös. Yhteisöllisyys lähtee siitä, että olemme kiinnostuneita sekä omasta että lähimmäistemme voinnista. Tiedottamalla pysymme mukana tämän maailman menossa ja saamme parhaassa tapauksessa myös opin jyviä omaan ajatteluumme.


Mutta se ero. Se lienee selvimmillään siinä, millä asenteella asiaa viemme eteenpäin. Pahansuopuus on sielun madoista yksi viheliäimmistä. Pahansuopuus saa meidät tarkoitushakuisesti etsimään kaikesta moitittavaa ja huonoa. Joskus se yrittää naamioitua viisaudeksi. Jollakin ihmeellisellä logiikalla se ajattelee, että viisaus on arvostelemista ja nälvimistä. Se saa myös lisäämään vaatimattomampaan uutiseen oman lisänsä, jonka tarkoituksena on aiheuttaa vielä vähän enemmän mielipahaa ja sekaannusta. Pahansuopa ihminen kuorruttaa hyvää tarkoittavat kysymyksensäkin mahdollisuudella saada tietoonsa jotakin enemmän ja herkullisempaa. Tunnistathan: ”Voi harmi että se Liisa sai pahan flunssan. Olikohan se liian vähissä vaatteissa liian myöhään ulkona liian vilkkaitten ihmisten seurassa?”


Tämän päivän mustahuivipäiset löytyvät nimettömien räkättäjien joukosta. Sieltä, missä huudellaan ja haukutaan mutta ei uskaltauduta näkösälle edes näykkäisemään. Joutuisihan siinä kasvokkain toisen kanssa, joutuisi ehkä oppimaan jotakin ja muuttamaan käsityksiään. Sitä riskiä mustahuivijoukot eivät uskalla ottaa.


Vanhojen elokuvien hahmot naurattavat. Mutta ainakaan minua ei naurata ne ”totuudenpuhujat”, joita löytyy keskustelu- ja tekstiviestipalstoilta. Samoja huvipäitä on myös juorulehtien toimituksissa. Voi olla, että tulevaisuuden ihmiset osaavat nauraa heillekin. Ja samalla he nauravat meille, jotka juttujaan uskoivat.


Saila Musikka, diakoni

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli(a)
Taivastelua
41 artikkeli(a)
Sami-Petteri Asikainen
17 artikkeli(a)
Anna Tenhu
22 artikkeli(a)
Aimo Salonen
61 artikkeli(a)
Hilppa
12 artikkeli(a)
Tiltu Taimela
3 artikkeli(a)
Jussi Viljala
1 artikkeli(a)

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä