Taivastelua

"Ei naarata" - kirjan arvostelu

Kirjakustantamoille lähetetään vuosittain tuhansia käsikirjoituksia. Asiantuntija-arvioiden mukaan vain yksi sadasta valikoituu joukosta. Varsin moni saa kirjeen, jossa ystävällisesti todetaan, että kirjaksi suunnitellussa tekstissä ei ole kaupallista potentiaalia. No jo luulisi harmittavan kuin ampumahiihtäjää olympialaisissa. Niin kävi minullekin kymmenisen vuotta sitten. Eräs nimekäs kirjankustantaja pyysi minua kirjoittamaan Poliisien huumorintajua ja terveyttä koskeneen väitöskirjani pohjalta kirjan huumorintajusta.

Ryhdyin oitis toimeen ja työstin kirjaa noin vuoden ajan ja sain valmista tekstiä yhden kirjan verran. Kirjan nimeksi laitoin ”Ei naarata”. Kirjani tilannut kirjakustantaja ei julkaissut kirjaani kuten eivät muutkaan kustantajat, joille kirjaani sittemmin tarjosin. Sattumalta löysin äskettäin papereitteni joukosta itse kirjoittamani kuvitteellisen kirjani arvostelun kymmenen vuoden takaa. Se tulee tässä:


”Huumoritutkija, psykologian tohtori, työterveyspsykologi Kerkkänen yrittää välttää kirjaansa kohtaan esitetyn kritiikin laittamalla kirjansa liitteeksi muka humoristiseksi tarkoitetun kriitikoille suunnatun tekstin, jossa on jo valmiina kirjan arvostelu. Kaikkea sitä näkee. No, tästä huolimatta Kerkkäsen kirja ei ole erityisen hauska eikä se sisällä mitään olennaista uutta, mitä ei jo olisi julkaistu vuosien varrella esimerkiksi naistenlehdissä. Tieteelliset lainaukset ovat suoraan Kerkkäsen väitöskirjasta ja ovat siis siinä mielessä halpa-arvoisia kopioita. Kirjan mediaa koskevassa osuudessa on joitain teräviä havaintoja, mutta muuten teksti vilisee puolivillaisia totuuksia ja olettamuksia tyyliin ” toisaalta ja toisaalta ja sitä paitsi ja sitten kun minä kävin Manhattanilla”.

Erityisen ärsyttäviä ovat tekstiin upotetut omahyväiset vitsit ja selvät pistot ja piikit joillekin tahoille, joista ulkopuolisen on mahdoton ymmärtää mitä niillä oikein tarkoitetaan; ilmeisesti Kerkkäsellä on hampaankolossa yhdelle jos toisellekin taholle. Huumorintajun ymmärtämiseen kirja tuo saman verran valaistusta kuin mitä tuo kiiltomato pimeään syysmetsään. Minua ei naurattanut kyllä yhtään ja tympäisi koko juttu. Ihan pitää ihmetellä mitähän kustantaja on oikein ajatellut tällaisen kirjan kustannustyöhön ryhtyessään. Kerkkänen on selvästi huijari. Lisäksi näin kriitikkona ei voi olla kysymättä , että onko pakko aina arvostella.” 

Että sillä lailla. Ei tainnut olla kaupallista potentiaalia.


Aivan viime vuosina on tilanne kirjojen kustantamisen kohdalla muuttunut kirjoittajan kannalta helpommaksi.  Monikaan ei enää edes tarjoa kirjaansa isoille kirjakustantamoille vaan julkaisee kirjansa sutjakasti ja edullisesti omakustanteena. Näin on varmasti hyvä sekä kirjoittajien että kaupalliseen voittoon pyrkivien kirjakustantamojen kannalta katsottuna. Molemmat hyötyvät. 

Ai niin, että aionko julkaista  ” Ei naarata” -kirjan omakustanteena. No en suinkaan, koska aika on jo ajanut kyseisen tekstin ohi.  Ehkä julkaisen joskus omakustanteen näistä blogikirjoituksista. Tai tiedä häntä. Miksi julkaista sellaista tekstiä, joka on jo kertaalleen julkaistu ja moneen kertaan luettu.

Paavo Kerkkänen,  ex perheneuvoja,  eläkeläinen

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 30: Jekut siiv...
Vuonislahti
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
88 artikkelia
Aimo Salonen
97 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä