Taivastelua

Auttaminen

Olen saanut hyvää palautetta siitä, että autan nuoria, kun he tarvitsevat apua. Mietin itsekseni tällaista palautetta saatuani, onko palaute todellakin tarkoitettu minulle ja miten voi olla, että usein tuntuu, etten ole tehnyt edes mitään.

Mitä pidempään tätä työtä teen, sen selvemmäksi käy, mitä auttaminen tarkoittaa. Usein se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että näen toisen ihmisen ja pysähdyn hänen kohdalleen. Joskus sanat ovat hassuja ja yksinkertaisia höpsöttelyjä, mutta tärkeää on pysähtyä ja katsoa tuota ihmistä. Huomata, että hän on olemassa.

Yksinkertaisuudessaan auttaminen tarkoittaa sitä, että
1) Kysyy: mitä kuuluu? Tai vastaavasti kriittisemmässä tilanteessa: onko joku hätänä?
2) Jää rauhassa kuuntelemaan vastauksen, on paikalla sitä toista ihmistä varten.
3) Jos löytyy sanoja, voi sanoa jotain rohkaisevaa (kunhan sanoo tosissaan) ja jos on jotain ratkaistavaa, voidaan yhdessä tarvittaessa yrittää löytää ratkaisuja (ei välttämätöntä!).
4) Odottaa, että toinen on saanut kerrottua haluamansa ja lupaa olla paikalla toistekin.

Niin usein sitä ajattelee, että auttaakseen tarvitsee olla jonkin sortin supersankari tai ainakin vähintäänkin kouluja käynyt palomies, hoitaja tai joku muu ammattilainen. Mutta se, että jollekin jää hyvä mieli ja tunne siitä, että on autettu, on pitkälti kiinni siitä, että joku on pysähtynyt tämän ihmisen kohdalle. Ei siihen tarvita valmiita sanoja (vaikka semmoset ois hirveen kivat!) eikä mitään taikatemppuja (niistäkin olis hyötyä useimmiten). Tarvitaan ihminen, joka on kiinnostunut toisesta ihmisestä ja haluaa pysähtyä hänen kanssaan hetkeksi. Se hetki saattaa olla yksi 10 minuuttia, mutta se yksi 10 minuuttia saattaa pelastaa toisen seuraavat 24 tuntia.

Ehkä hieman liiankin yksinkertaista?

 

- Jenna Johansson, nuorisotyönohjaaja

Olen mahtava mies ?
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
88 artikkelia
Aimo Salonen
97 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä